Maailmanlaajuisestikin huomiota herättäneen ja innovatiivisen Spinnova Oy:n pilottituotantolinja otetaan käyttöön lähikuukausina, jolloin selluloosasta kehitetään tekstiilikuitua teollisessa mittakaavassa. Yhtiön pääkonttori on toiminut Jyväskylän Palokankaalla noin 2 700 neliömetrin toimitiloissa viime kesästä alkaen. o vuodesta 2017 alkaen, kun toiminnan kehittyminen edellytti laajempaa tilaratkaisua. Yhtiön tavoitteiden mukaisen valmiin kiinteistön löytäminen vei odotettua enemmän aikaa.  Sopivan kokoisen, tehdasmaisen, mutta laadukkaan tilaympäristön tarjonta oli Jyväskylän seudulla niukkaa.

Realtrust Oy toimi Logicorin omistaman Palokankaan kiinteistön vuokrauksen neuvonantajana ja löysi tilojen käyttäjäksi Spinnovan.  ”Vuokrauksen onnistumisessa auttoi hyvä tuntemukseni Jyväskylän kiinteistö-markkinasta ja pitkä kokemukseni yritystoiminnan tilatarpeiden täyttämisestä.  Olen ollut myös aikoinaan kehittämässä kiinteistöä, joten pystyin kertomaan toimitilan tarinan ja sen lisäarvot Spinnovalle,” toteaa toimitusjohtaja Juha Takala Realtrust Oy:stä.

Toimitusjohtaja Janne Poranen kehuu tilojen olevan kuin heitä varten rakennettu laadun ja tilaratkaisun osalta.  ”Pilottikonetta varten on mittasuhteiltaan sopiva tehdashalli ja tuotekehitystyölle laadukkaat toimistotilat, johon voitiin toteuttaa myös tarpeelliset laboratoriotilat. Sisä- ja ulkoasultaan tilakokonaisuus tuo myös yhtiön imagon kannalta oikeanlaista mielikuvaa tärkeille sidosryhmillemme”, iloitsee Janne Poranen.

Spinnovalla menee hyvin, sillä kysyntä kestävän kehityksen mukaisille vaatemateriaaleille on vahva. Yhtiön kehityksessä on tukena globaali yhteistyöverkosto, johon kuuluu sijoittajia ja tuotekehityskumppaneita. Jyväskylän seutu oli kuitenkin luonteva paikka pilottitehtaan perustamiseksi. ”Paikallinen teknologiteollisuuden osaaminen ja alihankintaverkosto tuo paljon hyötyä yrityksen kehitystyölle. Käytämme paljon Jyväskylän seudun yrityksiä kumppaneinamme”, toteaa Janne Poranen.

Realtrust Oy tarjoaa laaja-alaista ja riippumatonta kiinteistöosaamista kiinteistöomistajille, rakennusliikkeille sekä toimitilojen käyttäjäyrityksille. Yhtiön palvelut ja kokemus kattaa liike- ja toimitilat, asunnot ja hoivakodit, julkishallinnon kiinteistöt sekä tonttialueet. Yhtiö tarjoaa asiantuntijapalveluita koko Suomessa ja sillä on Jyväskylän talousalueen kiinteistömarkkinasta erityisosaamista.

Realtrust Oy tarjoaa laaja-alaista ja riippumatonta kiinteistöosaamista kiinteistöomistajille, rakennusliikkeille sekä toimitilojen käyttäjäyrityksille. Yhtiön palvelut ja kokemus kattaa liike- ja toimitilat, asunnot ja hoivakodit, julkishallinnon kiinteistöt sekä tonttialueet.